Varmana syksyn merkkinä käynnistyvä Liiga, entiseltä nimeltään jääkiekon SM-liiga, lupaa jälleen parasta mahdollista kotimaista kiekkoa. Syyskuussa käynnistyvä kausi 2016 – 2017 on järjestykseltään 42. jääkiekon SM-liigakausi, ja siltä on lupa odottaa paljon.
Runkosarjaa pelataan 97 päivän ajan aina maaliskuun 13. päivään asti, minkä jälkeen sijojen 7 – 10 joukkueet jatkavat pudotuspeleihin. Puolivälierät lähtevät käyntiin 21. maaliskuuta. Tällä kaudella otteluita nähdään erityisesti lauantaisin, mikä voi olla varsin hyvä muutos. Kausi päättyy viimeistään 28. huhtikuuta 2017, jos finaali menee aina seitsemänteen peliin asti. Mutta ei hypätä vielä niin pitkälle tulevaisuuteen.
Myllerryksiä Liigan joukkueissa
Jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen kiekkofanin tuoreessa muistissa pitäisi vielä olla se, että Tampereen Tappara vei edellisen kauden mestaruuden Helsingin IFK:lta kuudennessa finaaliottelussa, josta ei draamaa puuttunut. Ottelusarja meinasi mennä jatkoajalle, ja kenties jopa game seveniin, kun HIFK iski kiekon sisään summerin soidessa – mutta liian myöhään. Uskomaton show tosiaankin. Nyt HIFK lähtee hakemaan yhtenä voittajasuosikkina korvausta sekunnin murto-osien tappiostaan.
Punapaidat ovat muuten tällä kaudella pääkaupunkiseudun ainoa joukkue viimeiselle sijalle jääneen Espoon Bluesin SM-liigatarinan päätyttyä viime kaudella. Joukkueiden lukumäärä pysyy kuitenkin ennallaan, sillä rspoolaisten tilalla Liigassa nähdään Mestiksestä noussut Mikkelin Jukurit. Saa nähdä, miten Jukurit pärjäävät Liigan muiden 14 joukkueen kanssa. Riittääkö vauhti ylimmässä sarjassa?
Mestaruuksia kahminut Oulun Kärpät otti vaihteeksi himmeimmän mitallin, joka tuskin kirkastuu tälläkään kaudella ainakaan kultaiseksi. Tulevalla kaudella Liigan pakat ovat menneet oikein kunnolla sekaisin monissa joukkueissa. Pelaajia ja valmentajia on vaihtunut urakalla, ja jopa kolmasosa joukkueista lähtee kauteen uuden luotsin valvonnassa. Liigassa nähdään kuusi uutta päävalmentajaa kuudessa eri joukkueessa, mitä voi pitää isona lukuna.
Alkukauden lohkot
Viime kaudella nähtiin monia uudistuksia, joista yksi oli lohkot. Tänäkin vuonna liigassa nähdään viisi kolmen joukkueen lohkoa, joissa pelataan yksi ylimääräinen vieraspeli sekä yksi kotipeli kutakin vastustajaa vastaan. Jukurit kohtaavat lohkossaan JYPin ja KalPan. Kärpät puolestaan kohtaavat HPK:n ja HIFK:n. Tampereen herruudesta kamppailevat samassa lohkossa olevat Ilves ja Tappara, joiden lisäksi lohkosta löytyy Sport. Viidennessä lohkossa nähdään Lukko, Ässät ja TPS.
Lohkot tuovat miellyttävää paikallissävyä, ja ne lisäävät varmasti rakkaiden vihollisten välisten otteluiden kiinnostavuutta. Tämän lisäksi tuplapelejä eli samojen joukkueiden välillä peräkkäisillä kierroksilla pelattavia otteluita nähdään jo syyskaudella.
Liigan pelaajat: uutta sisään, vanhaa ulos
Viime kauden supertähdet, kuten Patrik Laine, Kristian Kuusela, Patrik Laine, Teemu Ramstedt, Patrik Laine sekä Sebastian Aho ovat vaihtaneet muualle. Mainitsimmeko jo, että Patrik Lainetta ei enää nähdä SM-liigassa? No vitsit sikseen, Patrik Laineen NHL-pestin jälkeen kaudella 2016 – 2017 nähdään varmasti uusia supertähtiä, sillä tilaahan jäältä nyt löytyy. SM-liigakaudella 2016 – 2017 myös ulkomaalaistähdet Chad Rau ja Tomas Zaborsky loistavat poissaolollaan.
Nuoria lupauksia löytyy tällä kaudella roppakaupalla. Näistä mainittakoon esimerkiksi HPK:n Joni Tuulola, Ilveksen Eemeli Suomi, HIFK:n Roope Hintz sekä JYP:n Urho Vaakanainen, joista kukaan ei ole yli 21-vuotias. Monia muitakin huippulupauksia puhkeaa varmasti kukkaan kauden aikana.
Hyökkääjistä kannattaa pitää silmällä Tapparan Jani Lajusta, joka takoi 33 tehopistettä viime kaudella, KHL:stä HIFK:hon siirtyvää entistä Jokerit-pelaajaa Juhamatti Aaltosta, kauden 2013 – 2014 pistepörssin voittajaa Lukon Ville Vahalahtea, Ässien 19 maalin miestä Charles Bertrandia ja TPS:n konkaria Tomi ”Pyydys” Kalliota. Kovia maalintekijöitä Liigassa riittää tällä kaudella, joten tulosvetoon voi harkita suurempiakin lukemia kuin normaalisti. Myös yli- / alle-vedoista voi löytyä ylikertoimia alkukerrolla suurille maalimäärille.
Puolustajista Kärppien Lasse Kukkonen on kenties SM-liigan paras, mutta myös Lukon Janne Niskanen ja TPS:n Ilkka Heikkinen tulevat varmasti olemaan kovia luita kenelle tahansa. KHL:stä paluun tehnyt Shaun Heskakaan ei tuskin on miellyttävä vastustaja Liiga-hyökkääjille. Maalivahdeista mielenkiintoisia ovat SaiPan konkari Jussi Markkanen, Kärppien Jussi Rynnäs ja Bluesista Lukkoon siirtynyt Kaapo Kähkönen.
Vedonlyönti SM-liigasta 2016 – 2017
Tästä kaudesta tulee vedonlyönnin osalta todella mielenkiintoinen. Ylikertoimia on luvassa varmasti enemmän alkukaudella, sillä mitä pidemmälle kausi etenee, sitä selkeämmin SM-liigan joukkueiden väliset voimaerot tulevat esille. Me vihjaamme isojen (https://www.suomalaiset-kasinot.net/) maalimäärien ja ehkäpä hieman yllättäen Kärppiä vastaan pelaamisen kannattavan .
Kotikenttäetu kannattaa tälläkin kaudella pitää mielessä, sillä moni heikompi joukkue on kuitenkin kotonaan vahva. Koska Liiga ja joukkueet uudistuivat niin paljon, voi fiksu vedonlyöjä tehdä jääkiekkovedoillaan todella mukavaa tiliä tällä kaudella. Jos olet kärsivällistä sorttia, niin koko sarjan voittajaveto sekä runkosarjan voittajavedot tuovat mukavaa jännitystä pimeneviin syysiltoihin. Seuraamalla tarkasti sivustomme vedonlyöntivihjeitä voit tehdä rahaa myös yksittäisillä ottelukierroksilla, julkaisemme varmasti paljon tärppejä jääkiekon SM-liigaan 2016 – 2017.